keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Pönttövuoren tunneli

Miksi pojat halusivat ennen veturinkuljettajiksi? Haluavatko vieläkin, en tiedä, mutta en ihmettelisi, jos haluaisivat. Junissa on jotain. Höyryveturikauden junissa eritoten.

                                                                                                                                          (Lainakuva)

Jo pelkästään tällaisen Ukko-Pekka höyryveturin kuva nostattaa sykettä. Olen toki itsekin höyryajalta.

"Vuoden 1912 lopussa annettiin keisarillinen määräys rautatien rakentamisesta Jyväskylästä Pieksämäelle mahdollisimman suoraan. Kilpailevina vaihtoehtoina poikittaisradaksi olivat aiemmin
olleet myös linjat Jyväskylä - Mikkeli ja Suolahti - Suonenjoki. Kun rautatie Savonlinnasta Pieksämäelle oli päätetty rakentaa vuonna 1909, nämä vaihtoehdot putosivat pois."



Ehkä kaikkein tunnetuin Suomen rautatietunneleista on vuonna 1917 puhkaistu 1223 metriä pitkä Pönttövuoren tunneli Jyväskylän - Pieksämäen rataosalla. Se oli Suomen pisin tunneli aina vuoteen 1964 asti, jolloin valmistui Jyväskylän - Suolahden radalle 2734 metriä pitkä Kangasvuoren tunneli. Pönttövuoren tunnelin itäpäässä on perinteinen kivistä muurattu portti, johon on hakattu tunnelin rakennusvuodet 1914 - 1917 sekä Suomen leijona.


Länsipää eli Jyväskylän pää on nykyisin tämän näköinen.


"Juhannusaattona 1917 saavutettiin yksi tärkeä etappi Jyväskylän - Pieksämäen ratatyömaalla. Silloin Pönttövuoren tunnelia idästä ja lännestä louhineet ryhmät kohtasivat toisensa vuoren uumenissa 580 metriä tunnelin Jyväskylän puoleisesta päästä. Vaikean maaston ja kiireisen rakentamisaikataulun vuoksi Jyväskylän - Pieksämäen rataosuudesta tuli Suomen ensimmäinen suurelta osilta koneellisesti rakennettu rata. Suuren höyrykaivinkoneen, Hullu-Jussin, työskentelyn Leppälahdessa näki myös maanmittarinapulainen Alvar Aalto."


 Kiskot ovat poissa ja tunneli on suljettu rautaristikolla molemmista päistä. Radan sähköistämisen vaatima korkeampi tunneli avattiin pari sataa metriä etelämmäksi 1995.


"Pönttövuoren tunnelin rakentaminen alkoi syksyllä 1914. Tunnelin rakentamista johti insinööri M. Laurila. Aluksi vuoressa työskenneltiin kahdessa ja myöhemmin kolmessa vuorossa. Tunnelia louhittiin aluksii käsityönä lekalla poraan lyöden. Vuonna 1916 työmaalle saatiin paineilmaporat."


Tämä mies ei ole rakennusaikaisesta topparoikasta, vaan hän on veturinkuljettajan poika, Satunnainen retkuilija, jolla on palava rakkaussuhde kaikkeen raideliikenteeseen, varsinkin vanhempaan.

"Tunnelia rakennettin louhimalla vuoreen ensin pientä käytävää porat vaaka-asennossa. Tämän jälkeen käytävää alettiin laajentaa alas ja sivuille päin porat pystyasennossa. Irti räjäytetyt kivet nostettiin kääntyvällä tunnelinosturilla kapearaidevaunuihin poiskuljetettavaksi. Tunnelia valmistui käsityönä noin 30 metriä kuukaudessa ja konetyönä lähes 60 metriä. Välillä louhintaa haittasi dynamiitin puute."


"Pönttövuoressa sattui paljon tapaturmia urakkavauhdin ja huonon dynamiitin vuoksi. Räjähdyksen jälkeen löytyi reikiä, joissa dynamiitti ei ollut palanut pohjaan asti. Näistä reijistä lähdettin sitten jatkamaan porausta työn nopeuttamiseksi. Silloin usein räjähti ja porari menetti henkensä.

Kerran tunnelissa sattui paha räjähdys, jossa kuoli kerralla neljä miestä ja useita loukkaantui. Onettomuuden uhrit vietiin Jyväskylään hevosreessä. Tiehen kerrotaan jääneen veriviivan, joka ylettyi Metsolahdesta Vaajakoskelle asti."


"Rata määrättiin aikanaan rakennettavaksi pikaisesti Venäjän sotaväen tarpeita varten, mutta  maailmasota ja vallankumous olivat muuttaneet tilanteen radan valmistuessa. Sotaisasti radan liikenne kuitenkin alkoi. Kun Etelä-Suomi joutui punaisten haltuun, Jyväskylän - Pieksämäen rata oli valkoisten ainoa ratayhteys Länsi-Suomen ja Itä-Suomen välillä. Sodan vuoksi rata luovutettiin täysin valmiina rautatiehallitukselle vasta marraskuussa 1918."


Louhittu kiviaines vietiin ulos tunnelista kapearaiteista rataa pitkin. Sepelin joukossa on näkyvillä vieläkin ratapölkkyjä, jotka ovat normaali rataan liian lyhyitä. Voisivatko nämä olla yli satavuotiaita?


Tunneli on 1240 metriä pitkä. Molemmista päistä aloitetut louhintatyömaat kohtasivat toisensa 580 metriä läntiseltä suuaukolta juhannusaattona 1917.


Käytöstä poistettua tunnelia ei ole otettu mihinkään muuhun käyttöön. Ilmeisestikin sen rapistuminen ja katosta satunnaisesti irtoavat kivenmurikat vaatisivat sen hintaluokan saneeraustöitä, ettei uutta yrittäjää ole löytynyt.


"Lokakuussa 1919 julkaistussa Keskisuomalaisen erityisessä Pieksämäki-numerossa nimimerkki "ukkeli" kertoi matkastaan uudella tunneliradalla. "Kun matkustaa tällä radalla, huomaa miten erinomaisen suurella mielenkiinnolla jokainen ensikertalainen matkustaja odottaa tunnelin tuloa. Ja kun se tulee, niin kaikki ovat hiljaa ja laskevat sekunteja todetakseen kuinka kauan pimeys kestää.
Nurkassa kenties joku rohkeampi jotain huomauttaa, mutta siihen ei juuri tartuta, vaan istutaan vain vaiteliaina."

Entisenä lievestuoreelaisena, lukuisat kerrat tunnelin läpi kulkeneena, voin kertoa, että näin tehtiin vielä minunkin nuoruusaikana. Tosin silloin oli junien sisätiloissa toisinaan jo valot.


"Juhannusaatto 1917 oli tunnelin rakentajien juhlapäivä, sillä silloin tunneli puhkaistiin läpi. Tunnelia molemmista päistä louhineet ryhmät kohtasivat toisensa vuoren sisällä."

Tämä perhonen lepattelee varhaisen ratavartijan rehevällä asuinkentällä ja toivottaa Hyvää Juhannusta 2017 kaikille blogini seuraajille.

Lainausmerkein varustetut tekstit ovat Pertti Itkosen käsialaa. Kiitos siitä hänelle. (http://personal.inet.fi/koti/pertti.itkonen/ponttovuori.htm)


Täältä sen löydät: Pönttövuoren tunneli









maanantai 19. kesäkuuta 2017

Hyyppäänvuori

Hyyppää, Keski-Suomen Koli. Näin väitetään ja kyllä näillä kahdella maisemalla paljon yhteistä onkin.

Jääkausi muovasi Lievestuoreenjärven lounaisrannalla kohoavan Hyyppään nykyiseen asuunsa. Korkeuseroa vuoren korkeimman kohdan ja vieressä olevan Hyyppään syvänteen välille muodostui noin 160 metriä. Jylhä kallioinen Hyyppäänvuori on geologialtaan, maisemiltaan, kasvillisuudeltaan ja eläimistöltään arvokas erämainen alue. (http://www.ksymparistokasvatus.fi/uploads/files/laukaa_kohteet_13_1.pdf)


Hyyppään poluille pääset Laukaan Savionkylän kautta. Auto jätetään noin kilometrin päähän kohteesta. Paikka on kuvan vasemmassa laidassa olevassa polkujen risteyksessä. Punaisella katkoviivalla piirretty reitti on helpoin, joskin jyrkkyyttä tulee sillekin.


Alun maisema on tukevaa kuusikkoa.


Tunnetko lehdestä?


Kyseessä on metsälehmus, joita tapaat rykelmissä polun varrella.


Rinteen puolivälissä kohtaat jyhkeän ikihongan. Siis tuon puun.


Sitten saavutkin laelle, jonne tulentekokiellosta huolimatta on kyhätty nuotiopiiri. Tulipaikka lienee kieltoa vanhempi.


Laki on jäävuorten hiomaa silokalliota. Onpa laelle jäänyt joitain irtolohkareitakin.


Metsää, metsää, metsää, alla Karhulampi ja taempana Lievestuoreenjärvi.


Toinen suunta.


Vuori on jossain vaiheessa haljennut. 


Matkassa oli myös Satunnainen retkuilija.


Jos haluaa maisemien lisäksi nähdä vuoren jylhemmän puolen, on kuljettava laen pohjoissyrjältä Karhunlammelle kulkevaa pienempää ja huomattavasti jyrkempää reittiä.


Matkalla näet mahtavan luolan. Täälläkö asui lappalaisukko, joka antoi Lievestuoreenjärvelle nimen. Tarinan mukaan tämä olisi kysellyt katsellessaan sellutehtaan pilaamaa järveä: Liekö ves tuore?  No, ei oikein ajat täsmää. Järvikin on hienosti toipunut tehtaan lopetettua.


Tässä vuoren halkeama alhaalta päin.


Seinämästä on vuosituhansien aikana irronnut erikokoisia lohkareita. Tässä retkuilija yhden sellaisen muodostamassa lippaluolassa.


Erilaisia onkaloita ja jylhää seinää.


Polku johtaa kirkasvetisen Karhulammen rantaan.


Sen pohjoisrannalla on Lievestuoreen partiolaisten maja. Paikan on aikoinaan rakentanut Haarlan selluloosatehdas. Maja oli aivan hiljainen ja asumattoman oloinen. Niinpä kävimme rantaan syömään eväitämme. Kohta ovi kolahti ja nuoria aikuisia retkeläisiä siirtyi kalliolle  myöskin eväitään syömään. Toivottavsti ei häiritty.

On se hieno paikka tuo Hyyppää. Itse olen Lievestuoreella lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt, ja siten paikka on jo kaukaa tuttu. Taisi Retkuilijakin ihastua maisemiin. Majalta johtaa lyhyt oikopolku takaisin autolle. Matkassa oltiin 14.6.

Täältä sen löydät: Hyyppää



lauantai 27. toukokuuta 2017

Luontoelämää toukokuulta

Pyrin liikkumaan luonnossa kameroitani ulkoiluttaen aina, kun vaan muilta toimiltani ehdin. Näin eläkeläisenä ehdin onneksi mukavan usein. Talvipuoli menee enimmäkseen Päijät-Hämeen aukioita kierrellen ja muu osa vuodesta Keski-Suomen ja Savon seutuvilla.



Hankasalmen Leväsenlampi 6.5.  Kolea ja tuulinen päivä. Kurkiemo hautoi matalana ja urhoollisesti. Monivuotinen pesäpaikka.


Vastarannalla, tuulensuojassa, joutsenella oli samat puuhat menossa.


Samalla lammella ruokaili myös tällainen erikoisempi tapaus. Onko kyseessä ns. kööpenhaminan sorsa, joka on sinisorsan enimmäkseen Kööpenhaminassa esiintyvä värimuunnos. Itä-Savon lehdessä on ollut tällainen juttu vuonna 2015. Mikkelin erikoiset sorsat  Kuva on otettu kaukaa ja laatu on sen mukainen.


Pikkulokit etsivät lammen pinnalta syötävää.


Kuin myös metsäviklo.


Toisella lammella aivan lähellä touhusi rantasipi-


Sammakot mielessä kurjella.


Paikalla oli myös viisi paria mustakurkku-uikkuja.


Toinen kuvakulma


Etelä-Konnevedellä on runsas kalasääskikanta. Siikakosken kalalaitos on luovuttanut veronsa.


Viirupöllön haudontaa Nastolan metsissä 9.5.  Jokohan poikaset ovat siirtyneet pöntön ulkopuolelle?


Immilänjoen rantasipi


Lintuoppaallani Jormalla on metsissä pönttöjä eri kokoisille pöllöille ja pelloilla latojen päädyissä kymmeniä tuulihaukan pesälaatikoita. Tällaisten ahkerien ja pyyteetömien lintumiesten ansiosta lähes jo hävinnyt tuulihaukka on jälleen yleistynyt. Tuulihaukka syö pääasiallisesti myyriä ja on näin maamiehen hyvä ystävä.



Heinämaan kapustarinnat 10.5. Näitä pohjoiseen matkaavia kahlaajia oli sadoittain ruokatäydennyksellä.




Ruokaa ja lepoa olivat vailla myös  Hollolan Vesijärven rannalle asettuneet lukuisat suokulaiset eli suokukot.


Pikkutylliin törmäsin 11.5. Lecan altailla Kuusankoskella.


Kuten myös näihin kauempana uiskenteleviin tukkasotkiin.


Joka kevät on käytävä vähintäänkin kerran Äänekosken Kovalanniemessä, joka on melkoisen hyvä lintupaikka. Kalalokit kivellä 14.5.


Niin myös isokoskelopari.


Pajusirkku


Kovalanniemen kaislikot ovat härkälintujen valtakuntaa. Varsinkin näin keväällä paria etsivien lintujen röhkintä on melkoista kuultavaa.


Vai ei lokki pesi puussa. Tämän nastolalaisen kalalokin pesä on kymmenen metrin korkeudessa. Nastola, Taarasti 15.5.


Taarastin kesäteatterirakennelmissa pesii lukuisia rastaita. Onhan se hyvä, että edes ne, kun teatteriväki joutui poistumaan Lahden kaupungin nostettua tilavuokrat tavoittamattomiin.
Se siitä kulttuurin tukemisesta.


Telkän sukellus


Matkalla Iitin Säyhteelle löysin metsäkaurispukin.


Ja joitakin liroja.


18.5. lenteli Tikkakoskella neljä haukkaa, ja tiukka oli muodostelma.


Luonnonpäivää 21.5. vietettiin Anssin kanssa Rautalammin Rastunsuolla. Näin teki myös keltasirkku,


isokuovi,


janoinen pikkulokki monine kavereineen,


tavi ja


noin sata muuttavaa valkoposkihanhea. Päijät-Hämeen ja Kymeen maisemissa nämä hanhet ovat tulleet jo tutuiksi. Siellä niitä näkee keväisin tuhansin ja syksyisin kymmenintuhansin. Savossa tämä kohtaaminen oli ensimmäinen kerta.


23.5. palatessani kauppareissulta mökille havaitsin tienvarsipellolla ketun. Läheisen talon koiran haukku vei varmaan ketun huomion, ja minulle tarjoutui tilaisuus kuvata sitä suht läheltä.


Tässä tämänkertaiset kermat päältä. Kesä tuonee uusia kuvaustilaisuuksia. Korentojen ilmestymistä odotellessa täytynee välillä tehdä kesäisiä rakennus- remonttihommia. Ensimmäisenä odottaa ehostustaan Jatta.

Jos havaitset lintujen tunnistamisessa virheitä, pistä kommentti.