maanantai 25. elokuuta 2014

Porttilouhi

Seikkailua UKK-reitillä etsien kadonnutta rotkoa.


Matkalla Tuusniemestä Juukaan. Tietä ja korkeuseroja riittää. Jos aiemmin kehuin Tuusniemen panostusta rotkolaaksonsa eteen, on tänään surullista kerrottavaa. Luontokohde Porttilouhi on kätketty kulkijalta totaalisesti. Kunnan matkailusivut sen mainitsevat, mutta minkäänlaisia ajo-ohjeita  sivuilta ei löydy eikä opasteita ole maastossakaan. Maininta siitä, että kohde sijaitsee UKK-reitin varrella helpottaa etsimistä, mutta kun tabletin ja kännykän kentät häviävät jo ennen määränpäätä, ollaan aika kuusessa. Toki paperikartta ja kompassi olisivat auttaneet.


Päätin lähteä seuraamaan UKK-reittiä, joka erkani metsäautotieltä. Muistikuvat kartasta kertoivat matkaa rotkolle olevan muutamia kilometrejä. Lähin autopaikka olisi ollut n. puolen kilometrin etäisyydellä kohteesta. Mutta kun. Puolimatkassa vaellusta törmäsin metsäkämppään, jonne sinnekin olisi autolla päässyt. Kuvassa ilmeisesti kämpän saunarakennus. Kävely komeassa metsässä oli kuitenkin paikallaan ja teki ihan hyvää. Mitäs läksit?


Tulihan se Porttilouhikin eteen aikanaan. Heti helpotti päälle iskenyt huono tunnelma. Samankaltaisia nämä rotkojen pohja-floorat ovat. Ei näiden katseluun ja kokemiseen voi kuitenkaan koskaan kyllästyä.


Otin sitten muodikkaan selfien.


Jos mielestäsi kuvissa esiintyy lievää epätarkkuutta, voin kertoa akun latauksen hiipuneen. Siksi siirryin manuaalitarkennukseen. Eipä se ilman rillejä aivan näytä onnistuneen, myönnän nyt, kun näen suuremmalta ruudulta.


Tämänkin rotkon pohjalla liritteli pieni puro.


Aiempiin rotkotuttavuuksiini verrattuna Porttilouhi osoittautui kapeammaksi ja sen molemmat seinät olivat enimmäkseen pystysuorat.


Suuret saniaiset ja muu vihreä kasvillisuus täytti maa-alan.


Tämä uskoakseni paikan nimeen vaikuttanut portti.






Tältä näyttää rotkon laella oleva tulipaikka. Nuotion hiiletkin olivat sammaloituneet. Postilaatikon vieraskirjassa oli sentään muutama merkintä tälle kesälle. Ei taida vaeltaminen UKK-reitillä olla enää trendikästä. Se on valitettavaa, sillä itse Porttilouhi saa kulkijan haukkomaan henkeään ja suunniltaan ihastuksesta luojan töihin.

Ja täältä se löytyy: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&srs=EPSG%3A3067&y=7030594&x=597392&lang=fi

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen retkikohde. Tämä on muuten esitelty Tuomo Kesäläisen ja Aimo Kejosen Suomet Rotkot-kirjassa. Ajo- ja kulkuopastuskin löytyy kirjasta.

    VastaaPoista