sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kilpisaari

Arrajärven Kilpisaaren muinaiset asuinsijat ja lapinraunio.

Arrajärven länsirannan metsiköstä (hakkuuaukealta) viime viikolla löytämäni komea siirtolohkare sai minut kiinnostumaan enemmänkin alueen runsaasta esihistoriasta .


Kiven kyljessä olevat "kalliomaalaukset" lienevät läheisen leirikeskuksen ohjelmiin liittyviä kuvia, mutta kuitenkin!

Arrajärven rannalta ja sen Kilpisaaresta on löydetty useita kiinteitä muinaisjäännöksiä ja sinne siis sunnuntairetkelle tänään.


Kilpisaari ei enää ole saari. Maankohoamisen ansiosta sinne johtaa nykyisin autotie, jota tosin minä en  päässyt hyödyntämään, kiitos lukitun ketjun.


Saari eli siis niemi (oikealla) on lähes kaksi kilometriä pitkä ja puoli kilometriä leveä. Se on pohjoispäästään kiinni mantereessa . Muinaisihmisten asuinsijat löytyvät saaren eteläpäästä.


Sateisen sumuinen tarpominen pitkin metsätietietä  tarjosi kauniita ja mielikuvitusta herätteleviä näkymiä.


Saaren korkein kohta lienee parikymmentä metriä järven pintaa ylempänä.


Onko kivikauden mies ruokaillut tässä? Ei hirvestä paljoa ole enää jäljellä.


Taitaa jätös kuitenkin olla nykyisten metsästäjien aikaansaannosta, sillä saaren eteläkärjestä löytyi yllättäen heidän taukopaikkansa.  Olipa siellä myös yksi jo vähemmälle käytölle jäänyt mökki.

Löysinkö mitään muinaisaikaan liittyvää?


Tässä muinaisjäännösrekisteristä löytyvä varhaismetallikautinen hauta, lapinraunio. Kivikeko oli selvästi lähivuosina purettu ja toki jälleen kasattu. Näin kertoo myös Etelä-Suomen sanomat 23.10.2013 päivitetyssä jutussaan. (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2013/09/30/lapinraunion-kaivaukset-alkavat-nastolassa1)
Löytyikö mitään? En tiedä, mutta haluaisin tietää.

Saaren yksityinen omistaja on tehnyt hienon teon. Osa ranta-alueista on nykyisin luonnonsuojelualuetta.

Hautaröykkiön lisäksi rekisteristä löytyy seitsemän muuta muinaiskohdetta. 


Nämä löydöt on luokiteltu esihistoriallisiksi, kivi- tai pronssikautisiksi asuinsijoiksi. Luonnosta ei tällainen tavallinen  "tutkija" voi  kaivamatta nähdä merkkejä muinaisesta elämästä. Onko tässä kuitenkin ns. asuinkuoppa?

Näin kertoo löydöistä muinaisjäännösrekisteri: "Vuoden 2000 koekaivauksessa löytyi pieneltä alalta myös runsaasti palanutta luuta, saviastianpaloja, kvartsia, hiukan piitä ja kivilajiesineiden katkelmia. Kulttuurikerros paikalla on 60 - 80 cm paksu. Paikalta löytyi myös metallinkäsittelyssä käytetty laatikkouuni, joka ajoittunee varhaismetallikaudelle. Lisäksi löytyi muita tulisijoja ja kiveystä. Löytöjen ja stratigrafian perusteella paikalla erottuu sekä mesoliittinen että pronssikautinen asutusvaihe."

Paluumatkalla ote vähän kirposi.


Tässä Michelangelon kuuluisa hedelmäasetelma tai sitten kauriiden ja peurojen tarjoilut.


Harjoitelma aiheesta Mikki Hiiri


"Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun hanki on hohtava alla, kun taivas kirkasna kaareutuu - mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu, tuul' ulvovi, polku on ummessa..."   Ei se aina oikeen irtoo.



Mitä, muka Shell aina syypää öljykatastrofeihin?

No, karkas vähän aiheesta, mutta kun nämä kaikki ja vähän muutakin osui matkan varrelle. Aika hauska ja antoisa sunnuntailenkki paikassa: Muinaislöytöjä





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti